Kunttaa mukana alkutalven tapahtumissa

Kesäkausi alkaa olla jo ohitse, mutta Piiraisen Kuntta® on mukana vielä alkutalven aikana muun muassa Helsingissä ja Saksassa!

 

Slush 2017, Helsinki

Toimitamme ja asennamme kunttaa Slush 2017 -tapahtumaan Helsinkiin. Kyseessä on teknologia- ja kasvuyritystapahtuma, johon osallistuu suuri määrä Start up- sekä kansainvälisiä kasvuyrityksiä. Tapahtuma on on järjestetty Helsingissä jo vuodesta 2008 saakka ja Helsingin Messukeskuksessa pidettävä näyttely on avoinna yleisölle 30.11.-1.12.2017 välisenä aikana. Piiraisen Kuntta® soveltuu erinomaisesti tämänvuotisen tapahtuman ekologiseen teemaan ja tätä on mukana hyvin laajoilla alueilla. Lisätietoa tapahtuman verkkosivuilta: http://www.slush.org/

 

Suomalainen Joulutori, Hannover (Saksa)

Jo vuodesta 2000 saakka Kalevala Spirit Oy on pystyttänyt Saksassa suomalaisia Joulutoreja Stuttgartin, Leipzigin ja Hannoverin toreille. Joulutorit esittelevät suomalaisuutta parhaimmillaan ja tarjonnasta löytyy muun muassa glögiä, loimulohta ja monia muita suomalaisia herkkuja ja kojujen myyntituotteita. Olemme mukana somistamassa Joulutoria Hannoverin kaupungissa, minne kunttaa laitetaan muun muassa kojujen katoille. Joulutorit ovat avoinna 28.11.-22.12.2017. https://kalevalaspirit.de/

 

Takaisin ylös